Katsoin dokumenttivideon jossa eräs nuori nainen kuvaili kuinka hän oli kokenut seksuaalista ahdistelua julkisessa kulkuvälineessä. Kyseisen naisen vieresä istunut tuntematon mies oli tarrannut naista rinnasta, ja naisen komentaessa järkyttyneenä että lopeta niin mies kysyi että miksi naisella on rinnat jos niitä ei ole tarkoitus kosketella. Väkivallan aikana nainen huusi miespuolista kulkuvälineen kuljettajaa apuun, mutta tämä vain totesi ettei hän voi tehdä asialle mitään.
Lähiaikoina julkisuuteen on tullut entistä enemmän tapauksia, joissa naiset vaativat verolle seksuaalisia predaattoreita. Tapauksia on tullut julkisuuteen ennenkuulumaton määrä - ei siksi että miesten seksuaalinen väkivalta naisia kohtaan olisi aikojen saatossa lisääntynyt. Vaan koska naiset ovat entistä rohkeampia puhuessaan kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Seksuaalinen väkivalta on läpi historian ollut yksi tunnetuimpia vallakäytön välineitä, esimerkiksi sodankäynnin yhteydessä miehet ovat aina raiskanneet vastustajakansan naisia sodankäynnin keinona. Vaikka seksuaalinen väkivalta on mitä yleisimpiä väärinkäytön muotoja joita esiintyy, niin silti siitä puhutaan todella harvoin. Mutta silloin kun seksuaalisesta väkivallasta puhutaan niin puhutaan opiskelijatytöistä jotka ovat ilmoittaneet seksuaalista häirintää, ei opiskelijapojista jotka häiritsevät seksuaalisesti. Puhutaan naisista jotka ovat tulleet raiskatuksi, ei miehistä jotka raiskaavat. Käytetään "naisiin kohdistuvaa seksuaalisesta häirintää" kaltaisia termejä, joissa poissuljetaan täysin tekijä. Tällaiset puhetavat luovat sellaisen käsityksen, että seksuaalinen häirintä on sellainen asia joka vain tapahtuu naisille. Ikään kuin naiset vain kompastuvat seksuaaliseen häirintään.
Seksuaalinen häirintä - seksuaalirikos, on siis toisen pakottamista seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö, ja henkilökohtaisen koskemattomuuden rikkominen seksuaalisessa sävyssä. Väestöliiton mukaan suurin osa seksuaalirikoksen uhreista ovat naisia. Seksuaalirikosten ongelma on se että moni ei ymmärrä mitä se on, koska elämme aikakautta jossa moni nuori mies saa seksuaalisen kasvatuksensa aikuisviihde-elokuvista, joissa miehet alistavat naisia aina fyysisestä kohtelusta puhetapaan saakka. Elämme aikakautta jossa mainstream viihde koostuu naisten henkilökohtaisen koskemattomuuden rikkomista mainostavista tekijöistä. Elämme maailmassa jossa häpeää seksuaalirikoksesta kantaa uhri eikä tekijä. Sosiaalisessa mediassa onkin levinnyt monen SOME asiantuntijan mielestä vuosikymmenen suosituin trendi #metoo, jossa seksuaalista väkivaltaa kokeneet naiset ovat tuoneet julkisuuteen kokemiaan rikoksia. Asiantuntijat arvioivatkin trendin julkisuuden johtuvan siitä että aihe on niin monelle tuttu, ja häpeälliseksi koetun rikoksen jakamisen kynnys on madaltunut trendin kautta.
Näyttelijä Alyssa Milano kehotti naisia jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa kommentoimaan tweettiinsä minä myös (me too), jotta seksuaalisen väkivallan laajuus tulisi selvemmin ilmi. Miljoonien keskuudessa levinnyt hastag on tosiaan tuonut väkivaltamuodon laajuuden julkisuuteen, mutta mitä seuraavaksi? Kuinka luomme yhteiskuntia joissa seksuaalisen väkivallanuhrit eivät ole häpeän kantajia jotka uskaltavat tuoda kokemuksensa esiin vain SOMEssa risuaitoijen takaa. Kuinka luomme yhteiskuntia joissa jopa julkisen kulkuneuvon kuljettaja tietää mitä tehdä, kun hänen työpaikallaan joku pyytää apua seksuaalirikollisen väkivallalta? Kuinka luomme yleisen status quon jossa seksuaalirikoksen uhri tietää varmasti, että häpeä rikoksesta ei ole hänen harteiden kannettavana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti